Elinluovutustestamentti

Sarveiskalvonsa, kuten muitakin elimiänsä, voi Suomen lain mukaan testamentata jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, tai vanhempien tai holhoojan suostumuksella nuorempikin, käytettäväksi lähimmäisten hyväksi kuoleman jälkeen. Tahtonsa voi ilmaista parhaiten täyttämällä elinluovutuskortin.

Lain mukaan myös omaiset voivat antaa luvan sarveiskalvon irrotukseen, jos ei ole tiedossa, että vainaja olisi sitä elinaikanaan vastustanut.

Lahja Elämälle -toimikunnan tekemän gallup-tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä suhtautuu positiivisesti elinten luovuttamiseen, mutta harva on täyttänyt elinluovutuskortin.

Elinluovutuskortteja ja lisätietoja saa osoitteesta: www.kyllaelinluovutukselle.fi

Sarveiskalvon luovuttajille ei ole ikärajaa